Vallisaari sijaitsee Helsingin edustalla, Kustaanmiekansalmen itäpuolella. Aiemmin pääasiassa Suomen puolustusvoimien käytössä ollut saari on vuodesta 2016 lähtien ollut yleisölle avoin virkistysalue. Saaren rakennus- ja asutushistoria on monivaiheinen ja kirjava, ulottuen Ruotsin ja Venäjän vallan kausille saakka. Vallisaaren sijainti osana Suomenlinnan saarten linnoitusketjua on tehnyt siitä strategisesti tärkeän paikan Helsingin historiassa. 1700-luvulla Vallisaari toimi pääasiassa tämän merilinnoituksen huoltosaarena. Vallisaaren vaatimaton linnoitusvarustelu osoittautui virheeksi Suomen sodan aikana 1808, kun venäläissotilaat valtasivat saaren – mikä johti myös Viaporin merilinnoituksen antautumiseen. Venäläisvallan aikana Vallisaaren linnoitusjärjestelmiä vahvistettiin merkittävästi. Vallisaari oli myös vuonna 1906 puhjenneen Viaporin kapinan keskeisiä näyttämöitä. Itsenäisyyden aikana Vallisaareen keskittyi Puolustusvoimien toimintoja: saarelta löytyivät mm. armeijan asevarastot, ammuslataamo ja kemiallinen laboratorio. Vallisaari on myös ollut siviiliväestön asuttama jo 1700-luvulta alkaen. Saaren pohjoispuolta asutti laivaliikenteen kannalta elintärkeä luotsien ammattikunta, jotka elivät saarella pitkään lähes omavaraisena yhteisönä. Viimeisten luotsien lähdettyä saarelta 1920-luvulla, Vallisaaren koillisosaan muodostui uusi asukasyhteisö. Vallisaaren kylänraitin siviiliväestö koostui pääasiassa valtion työntekijöistä ja heidän perheistään. Enimmillään Vallisaarta asutti 300 hengen kyläyhteisö, jolla oli oma koulunsa, nuorisoseuransa, kauppansa sekä kirjastonsa. Viimeiset asukkaat muuttivat pois Vallisaaresta vuonna 1996.